Kaksiosta kolmioksi 12 viikossa

A picture

Kohteeseen toteutettiin kokonaisvaltainen remontti, missä huonejärjestystä muutettiin ja pinnat uusittiin lattiasta kattoon. Tärkein muutos oli keittiön siirto, minkä johdosta kaksio muuttui kolmioksi kun vanhan keittiön tilalle tehtiin toinen makuuhuone. Tämän lisäksi asunnon keskeltä purettiin vaatekomero sekä uuden makuuhuoneen ja olohuoneen välistä seinää siirrettiin. Näiden muutosten johdosta eteinen ja olohuone avartuivat merkittävästi. Tyylikäs avokeittiö rakennettiin osaksi avarrettua olohuonetta, mahdollistaen näin ruokailutilan ja olohuoneen yhdistämisen.

A picture

Asunnossa oli myös pulaa säilytystilasta. Onneksi alkuperäinen makuuhuone oli kooltaan sen verran iso, että sinne oli mahdollista rakentaa vaatehuone. Tämän lisäksi eteiseen rakennettiin tilavat eteiskaapit.

Asunnon kaikki sähkö- ja vesikalusteet uusittiin vastaamaan nykyajan vaatimuksia sekä esteetikon toiveita. Näin myös kylpyhuoneen yleisilme koheni huomattavasti.

Remontin aikana suurin haaste liittyi vanhassa asunnossa tyypilliset korkeuserot eri huoneiden välillä. Tämä ratkaistiin purkamalla vanha lattia ja valamalla uusi pohja lattialle. Lopuksi kokonaisuus viimeisteltiin asentamalla uusi parkettilattia koko huoneistoon.

A picture

Lopputuloksena asunnosta kuoriutui hyväpohjainen kolmio (3h+avokeittiö+kph+vaatehuone). Asunnon tunnelma on harmoninen, moderni ja raikas. Remontti toteutettiin laadukkailla materiaaleilla.

A picture

Mietitkö asuntosi remontoimista? Kaunis koti on kaikkien etuoikeus. Riven kokeneet sisustus- ja remonttiasiantuntijat auttavat sinua nostamaan kotisi uudelle tasolle. Oli sitten kyse asuntosi remontoinnista tai myynnissä olevan asunnon arvon nostamisesta, meiltä saat apua tilojen, pintojen tai remontin suunnittelemiseen.

Pyydä maksuton arvio