Kodit.io:n tehtävä on poistaa asunnon myyntiin ja ostamiseen liittyvät aikaa ja rahaa vievät vaiheet. Käytännössä Kodit.io antaa asunnon myyjille tekoälymalliin pohjautuvan käteistarjouksen asunnosta. Asuntojen ostajille Kodit.io tarjoaa muuttovalmiita koteja, joihin voi halutessaan antaa vanhan asuntonsa vaihdossa dataan pohjautuvaan hintaan. Tämä mahdollistaa asuntokauppojen tekemisen huomattavasti tavallista nopeammin ilman vaivaa tai hintaan ja aikatauluun liittyvää epävarmuutta.
Kodit.io lanseerattiin joulukuussa 2017 ja se on kasvanut nopeasti asiakasmäärällä mitattuna Euroopan johtavaksi iBuyer-startupiksi (asuntojen pikaostajaksi). Elokuussa 2018 Kodit.io julkisti 1,7 miljoonan euron rahoituskierroksen, jossa yhtiön omistajiksi tulivat itävaltalainen pääomasijoitusyhtiö Speedinvest ja norjalainen mediayhtiö Schibsted Media Group. Nyt tähtäimessä on laajentuminen Euroopan suurimpiin kaupunkeihin.
Mike DelPrete on viimeisin lisäys Kodit.io:n asiantuntijatiimiin. Hän auttaa aktiivisesti yhtiötä sen tuotekehityksessä ja laajentumissa uusille markkinoille. Mike on kansainvälisesti tunnetuin kiinteistöteknologia-asiantuntija, joka johtaa Coloradon yliopiston kiinteistöteknologiayksikköä Boulderin kampuksella.
”Olen innoissani päästessäni työskentelemään Kallen ja koko Kodit.io-tiimin kanssa. Olen seurannut tarkasti globaalia kiinteistöteknologia-alaa vuosien ajan tutkien liiketoimintamalleja, jotka muuttavat tapaamme ostaa ja myydä asuntoja. Asuntomarkkinoilla yleistynyt iBuyer-liiketoimintamalli on yksi niistä harvoista malleista, joka on saavuttanut Yhdysvalloissa merkittävän aseman. Kodit.io soveltaa tätä mallia onnistuneesti Euroopan markkinoille erittäin vaikuttavin tuloksin.”
Mike DelPrete
”Kodit.io:lla on energinen tiimi sekä voittava asiakaslähtöinen toimintamalli. Ihailen tiimin tähänastisia saavutuksia, enkä malta odottaa, että pääsen auttamaan heitä laajentamaan toimintaansa ympäri Eurooppaa”, Mike jatkaa.
“Olemme tänä vuonna auttaneet jo lähes 200 kotitaloutta tekemään helpommat asuntokaupat. Olen todella innoissani saadessamme Miken auttamaan meitä vahvistamaan asemaamme alan johtavana toimijana Euroopassa. Uskon, että meillä on paljon opittavaa Yhdysvaltain asuntomarkkinoiden uusista toimintamalleista ja erityisesti iBuyer-toimialasta. Mike on selvästi paras mahdollinen henkilö auttamaan meitä ymmärtämään Yhdysvaltain markkinoita, joissa iBuyer-yhtiöillä on merkittävä markkinaosuus kaikista asuntokaupoista. Tämän tiedon ja Miken tuottaman analyysin pohjalta kehitämme omaa toimintaamme Euroopassa”
Kalle Salmi
Lisätietoja antaa ja haastattelupyyntöihin vastaa:
Kalle Salmi
CEO, Kodit.io
kalle@kodit.io
+358 50 573 5229
Kodit.io (Homerun Technologies Oy) on asiakasmäärällä mitattuna Euroopan johtava iBuyer -yhtiö (kotien pikaostaja). Yritys kehittää maailman edistyksellisintä kiinteistötietoalustaa ja palvelua, jonka tehtävä on poistaa asunnon myyntiin ja ostamiseen liittyvät aikaa ja rahaa vievät vaiheet. Yrityksen ovat perustaneet Helsingissä vuonna 2017 sarjayrittäjä Kalle Salmi, kiinteistöasiantuntija Martti Suomela sekä tekoälytohtori Nico Rotstein. Marraskuussa 2018 yhtiö työllistää 20 data-analytiikan ja kiinteistöalan osaajaa.
Mike DelPrete on koko uransa ajan rakentanut ja kasvattanut yrityksiä sekä sijoittanut niihin. Hän on entinen teknologiayrittäjä, toimitusjohtaja, strategiajohtaja, ja liiketoiminnan kehitysjohtaja, jolla on laaja kokemus kiinteistöteknologiasta. Mike tunnustetaan kansainvälisesti kiinteistöteknologian ykkösasiantuntijana. Hän myös opettaa Coloradon Yliopiston Boulderin kampuksella, johtaen yliopiston kiinteistöteknologiayksikköä. Miken faktapohjaiset analyysit ovat laajalti luettuja globaalien johtajien keskuudessa, ja hän on erittäin kysytty strategia- ja startup-konsultti.