Mitkä asiat vaikuttavat asuntojen myyntihintaan?
Asunnon sijainti
Sijainnilla on merkitystä. Se, millä alueella asunto sijaitsee, vaikuttaa eniten asunnon hintaan. Pääkaupunkiseudulla monet alueet ovat nousseet entistä suurempaan suosioon viime vuosina.
Tällaisia ovat muun muassa Kallio, Sörnäinen, Meilahti, Etelä-Haaga, Herttoniemi, Tikkurila, Leppävaara, Matinkylä, Niittykumpu ja monet muut.
Asunnon koko
Luonnollisesti asunnon koko vaikuttaa myyntihintaan. Keskimääräisellä neliöhinnalla mitattuna pienemmät asunnot ovat usein kalliimpia monilla alueilla, koska niiden kysyntä on vilkkaampaa kuin isompien asuntojen.
Asunnon kunto ja ikä
Se, missä kunnossa asunto on sisätilojen osalta, vaikuttaa myyntihintaan. Huoneiston tai asunnon kunnon lisäksi hintaan vaikuttavat myös esimerkiksi rakennuksen kunto, tyyli ja ikä.
Tehdyt ja suunnitelmissa olevat remontit
Se, miten asuntoa ja taloyhtiötä on ylläpidetty ja kunnostettu, voi vaikuttaa asunnon hintaan merkittävästi. Sekä asuinhuoneistossa että taloyhtiössä tehdyt remontit vaikuttavat tuleviin korjauskustannuksiin. Esimerkiksi suunnitteilla oleva putkiremontti tarkoittaa pääkaupunkiseudulla sijaitsevassa kerrostaloasunnossa jopa 1 000 euron lisäkuluja per neliö huoneiston omistajalle.
Miten asuntojen myyntihinnat kehittyvät pääkaupunkiseudulla?
Asuntojen hinnat pääkaupunkiseudulla ja etenkin Helsingissä ovat nousseet viimeisimpien vuosien aikana. Mutta mitä asuntojen hinnoille tapahtuu tulevina vuosina? Tätä ei varmasti pysty sanomaan kukaan, mutta tiettyjä trendejä on havaittavissa. Kodit.io:n Head of Real Estate Martti Suomela:
"Pääkaupunkiseudun asuntojen hintakehitys on ollut nousujohteinen viimeisimmän reilun kahdenkymmen vuoden aikana, pois lukien vuosien 2008 ja 2009 finanssikriisin aiheuttama hetkellinen notkahdus asuntojen hinnoissa. Hintojen kehitykseen tulevaisuudessa vaikuttaa varmasti myös se, että Suomessa on meneillään voimakas kaupungistuminen, mikä osaltaan nostaa pääkaupunkiseudun asuntojen kysyntää."
Millä alueilla pääkaupunkiseudun asuntojen hinnat ovat nousseet eniten?
Viimeisimmän kahden vuoden aikana asuntojen myyntihintojen kehitys on vaihdellut suuresti alueittain. Tutkimme asuntojen myyntitilastoja keskikokoisten (40–80 m²) kerrostaloasuntojen osalta.
Pääkaupunkiseudun voittajat
Viimeisimmän kahden vuoden aikana asuntojen myyntihintojen kehitys on vaihdellut suuresti alueittain. Tutkimme asuntojen myyntitilastoja keskikokoisten (40–80 m²) kerrostaloasuntojen osalta. Seuraavassa listauksessa on ilmoitettu alueiden postinumerot ja nimet.
Asunnon myyntihinnan kasvu yli 20 % (keskikokoiset kerrostaloasunnot 40–80 m²)
Asunnon myyntiajan lyhentyminen yli 30 % (keskikokoiset kerrostaloasunnot 40–80 m²)
Asuntojen myyntihinnat 2018 – mitä tapahtuu asuntojen hinnoille?
Suomen talouden positiivinen vire, matalat korot sekä hyvä kuluttajaluottamus pitävät asuntokaupan varmasti vilkkaana myös vuonna 2018. Lisäksi pääkaupunkiseudulla on meneillään ennätyksellisen suuri määrä uudisrakennushankkeita, jotka osaltaan nostavat asuntojen keskihintoja.
Uskomme, että asuntojen keskineliöhinnat jatkavat maltillista nousuaan vuoden 2018 aikana, mutta samaan aikaan tapahtuu alueellista sekä asuntojen kuntoon perustuvaa eriytymistä pääkaupunkiseudun sisällä. Halutut asuinalueet, joissa uudisrakentamismahdollisuuksia ei ole tai ne ovat hyvin rajattuja, jatkavat kovinta nousua neliöhintojen osalta. Toisaalta vuokra-asuntoihin painottuvissa ja suuria peruskorjauksia lähitulevaisuudessa odottavissa lähiöissä saattavat neliöhinnat jopa laskea.
Asunnonostajien keskuudessa on myös havaittavissa, että muuttovalmiista ja remontoiduista asunnoista ollaan valmiita maksamaan selkeästi korkeampaa hintaa. Tämä johtuu muun muassa remonttihintojen kallistumisesta sekä pankkien kiristyneistä lainausehdoista, joiden takia erillistä remonttilainaa ei ole enää niin helppoa saada kuin aikaisemmin.
Haluatko tietää asuntosi myyntihinnan? Tee ilmainen hinta-arvio helposti verkossa.