Asuntojen hintojen lasku voi houkutella asunnon omistajia ottamaan asunnon myymisen omiin käsiin ajatuksella välittäjäpalkkiossa säästämisestä. Asunnon myyminen itse on kuitenkin helpommin sanottu kuin tehty. Riven kiinteistönvälittäjä Annette Ekström-Lindholm kommentoi Talouselämässä julkaistussa jutussa yleisimpiä virheitä, joihin asuntoa itse myyvät sortuvat ja näiden pohjalta hän kokosi kodinomistajille vinkkejä, joita noudattamalla vältetään suurimmat sudenkuopat ja maksimoidaan asunnon myyntihinta.
Puuttuvat asiakirjat & riittämätön tieto. Asunnon tai kiinteistön myyjällä on laaja tiedonantovelvollisuus kohteeseen liittyvistä seikoista ja ostajalle on pystyttävä toimittamaan isännöitsijän todistuksen tai muiden kiinteistön dokumenttien lisäksi liuta erilaisia asiakirjoja. Mikäli tiedonantovelvollisuuden laiminlyö, voi tästä seurata jopa korvausvelvollisuus myöhemmin.
Väärä hinnoittelu. Ostajat ovat tällä hetkellä todella hintatietoisia. Väärä hinta saattaa karkoittaa ostajat tai johtaa tarpeettoman matalaan myyntihintaan. Sen sijaan kohde tulee hinnoitella siten, että se saa potentiaaliset ostajaehdokkaat kiinnostumaan, mutta ei toisaalta mene liian nopeasti kaupaksi alihintaan.
Huonot kuvat. Moni asuntoaan itse myyvä säästää väärästä paikasta ottamalla kuvat itse. Vaikka monella on nykyään taskussaan laadukkaita kuvia ottava laite, ei se yksin takaa onnistuneita kuvakulmia, yleisilmettä ja riittävää informaatioarvoa. Valokuvissa ja näytöillä potentiaalisen ostajan pitää pystyä kuvittelemaan itsensä asumaan kohteeseen. Asunnon stailaamisessa myyntikuntoon on tärkeää lisätä väljää yleisilmettä mm. karsimalla henkilökohtaista tavaraa ja siivoamalla perusteellisesti.
Ei markkinointia. Tänä päivänä pelkkä kohteen listaaminen asuntoportaaleihin ei riitä. Etenkin kun kauppojen määrä markkinalla on pienempi, potentiaaliset ostajat löytyvät monesti sosiaalisesta mediasta, mainonnalla tai muista verkostoista. Mitä enemmän kohteesta on kiinnostuneita samaan aikaan, sitä paremmat mahdollisuudet on korkeampaan hintaan.
Ensimmäisen tarjouksen hylkääminen. Usein yksityinen myyjä hylkää ensimmäisen tarjouksen ja jää odottamaan parempaa. Sen sijaan kannattaa ottaa tarjouksesta kaikki irti ja hyödyntää sitä tarjouskilpailun innostamiseen tai ainakin tehdä vastatarjous. Omaa asuntoa myydessä tämä saattaa helposti jäädä tekemättä, kun tarjousten käsittelyyn ei ole rutiinia.
Vältä asunnon itse myymistä näissä tilanteissa
Vaikka yllä mainitut seikat olisivatkin kunnossa, joissakin tapauksissa on parempi vaan suosiolla kääntyä kiinteistönvälittäjän puoleen. Ekström-Lindholm kommentoi asiaa seuraavasti: “Jos yhtiössä on tulossa minkäänlaisia suuria hankkeita, jos asunnossa on ollut mitään vaurioita/vahinkoja tai jos vastaavanlaisia asuntoja on paljon tarjolla jo markkinoilla, ei asuntoa kannata lähteä myymään itse.”
“Esimerkiksi kaksioita on tällä hetkellä todella paljon markkinoilla, enkä kovassa kilpailussa sellaista lähtisi tällä hetkellä myymään itse”, Ekström-Lindholm jatkaa.
“Voisi kuvitella, että asunnon omistajat haluaisivat säästää ja myydä asunnon itse, mutta sanoisin, että tässä on käynyt päinvastoin”, Ekström-Lindholm toteaa. Tässä markkinatilanteessa monet myyjät ovat todenneet, että on varmempaa käyttää kokenutta välittäjää kuin kokeilla omaa onnea.
Mikäli sinulla on suunnitteilla asuntosi myyminen, Riven ammattitaitoiset ja kokeneet kiinteistönvälittäjät auttavat sinua saavuttamaan tavoitteesi – pyydä maksuton tarjous helposti täältä!