Toimivan pohjaratkaisun kaksio Meri-Rastilassa. Siistikuntoinen asunto sijaitsee talon ylimmän kerroksen rauhassa. Olohuoneesta on kulku huoneiston parvekkeelle, josta avautuu viihtyisä, rauhallinen metsämaisema. Keittiössä varusteisiin kuuluu myös astianpesukone ja ruokailuryhmälle on oma paikkansa. Kulmamallisessa keittiössä laskutasoa on kahdella seinustalla ja kaapistoja säilytystarpeisiin on runsaasti.
Moderni kylpyhuone on uusittu 2018 taloyhtiön remontin yhteydessä.
Makuuhuoneessa on reilusti kaappitilaa ja huoneeseen mahtuu tarvittaessa kalustamaan työpisteenkin. Lisätilaa säilytystarpeisiin tuo eteisen kaapistotilat siivouskomeroineen.
Huoneistot sijoittuvat puolikerroksin, joten ylimmässä asuntotasossa on tämän asunnon lisäksi vain yksi toinen huoneisto. Kunnostettuun porraskäytävään valoa tuo kattoikkuna, kiva tulla ja lähteä!
Taloyhtiössä on tehty korjauksia ja huoltotoimia juoksevasti, eikä suuria peruskorjaushankkeita ole suunnitteilla. Yhtiön sijainti on erinomainen: luonnonläheinen, mutta kuitenkin hyvien liikenneyhteyksien äärellä alueella, jossa kattavasti palvelut ovat helposti saavutettavissa. Koulu, päiväkoteja ja lähikaupat löytyvät läheltä, S-market on miltei nurkan takana ja kävelymatka metrolle!
Meri-Rastilan alueen profiili paranee tulevaisuudessa entisestään, kun aluetta kehitetään yhtenä Helsingin kaupunkiuudistusalueista. Ranta säilyy Helsingin kaupungin uutisoinnin mukaan luonnontilaisena kaupunkikehityshankkeista huolimatta.
Two-room apartment with a functional floor plan in Meri-Rastila. The apartment is located on the top floor of the house. Living room and the balcony of the apartment open up to a peaceful forest landscape. The kitchen equipment also includes a dishwasher and the dining table has its own place. The corner kitchen has counter tops on two walls and plenty of cupboards for storage needs.
The modern bathroom has been renovated in 2018 in connection with the housing company's renovation.
There is plenty of closet space in the bedroom, and the room can fit a workstation if necessary. Additional space for storage needs is provided by the hallway closets.
There is only one other apartment in addition to this on the top floor and the skylight brings light into the renovated stairwell, it's nice to come and go!
Repairs and maintenance have been carried out on an ongoing basis and no major renovation projects are planned. Location is excellent: close to nature, but still next to good transport connections in an area where services are easily accessible. School, kindergartens and convenience stores are nearby, S-market is almost around the corner. Walking distance to the subway!
Contact for more information and showing arrangements:
Ei tarkistusmitattu. Pinta-alat saattavat tämän ikäisissä kohteissa poiketa olennaisestikin asuinrakennusten nykyisten mittaustapojen ja standardien (SFS 5139) mukaan laskettavasta asuntilojen pinta-alasta. Pinta-ala voi siis edellä mainittua suurempi tai pienempi.
Kerros
3
Kerroksia yhteensä
3
Parveke
Ulostyönnetty
Keittiö
Vaaleasävyinen keittiö, tilaa ruokailuryhmälle. Ikkunasta avautuu vehreä metsämaisema. Jääkaappi-pakastin, liesi ja liesituuletin uusittu 12/2020.
Pesutilat
Kylpyhuone on uusittu taloyhtiön remontissa 2018. Laatoitetut pinnat, kääntyvä lasinen suihkuseinä sekä sadesuihku. Hyvin tilaa myös pesukoneelle.
Sauna
Ei
Oleskelutilat
Olohuoneesta kulku parvekkeelle, josta avautuu rauhallinen metsä- ja kalliomaisema.
Säilytystilat
Taloyhtiön tilat
Taloyhtiöön kuuluu 4 kerrostaloa, jotka ovat valmistuneet 1990-1992.
Kunto
Tyydyttävä
Lisätietoja kunnosta
Kylpyhuoneen kunto on hyvä, remontoitu 2018.
Hinta ja asuinkustannukset
Velaton myyntihinta
137 000 €
Velkaosuus
14 243,85 €
Hoitovastike
314,72 €
Rahoitusvastike
88,52 €
Vesi
18 € / hlö / kk
Parkkipaikka
12 € / kk
Vapautuminen
Heti vapaa / sopimuksen mukaan
Taloyhtiön tiedot
Taloyhtiön nimi
Asunto Oy Meri-Rastilan tie 5
Rakennuksen tyyppi
Kerrostalo
Rakennusvuosi
1992
Käyttöönottovuosi
1992
Huoneistojen lukumäärä
43
Rakennusmateriaali
Betoni
Kattotyyppi
Huopa
Energialuokka
E2018
Tontin omistus
Vuokra
Isännöinti
Isännöitsijätoimisto Fallenius Oy
Rakennusmateriaali
Betoni
Katon tyypi
Tasakatto
Katon materiaali
Huopa
Ilmanvaihto
Koneellinen poisto
Lisätietoja taloyhtiön autopaikoista
35 kpl autopaikkoja
Lämmitys
Kaukolämpö
Lisätietoja maksuista
Huoneiston rahoitusvastikkeella 88,52 € lyhennetään kahta lainaosuutta 1) kylpyhuoneiden ja pihan peruskorjaus sekä 2) kattoremontti. Jos huoneiston lainaosuudet maksaa pois kertamaksuna, rahoitusvastikkeen maksuvelvoite päättyy.
Tietoliikennemaksu 7 €/kk.
Tontin vuokra
44 284,49 €
Tontin vuokrasopimus päättyy
2050-12-31
Tontin omistaa
Helsingin kaupunki
Kaavoitus
Asemakaava
Yhtiössä tehty mm.:
2021-2022 Kattoremontti
2019 Piha-alueen kunnostaminen
2019 IV-koneiden uusiminen
2018 Kylpyhuoneiden perusparannus
2017 Vesi-ja routaeristeiden muutos nykymääräysten mukaiseksi
2015 Leikkitelineiden ja grillikatoksen asennus
2015 Rappukäytävien seinien huoltomaalaus
2014 Patteriverkoston ja käyttöveden säätö
2014 A- ja D-rapun iv-poistokoneen uusiminen
2014 Lumiesteet piharakennuksen katolle
2013 Julkisivuelementtien saumaus
2012 B ja D-talon alapohjien radonkunnostus
2012 Lämpökeskuksen uusinta
2011 Rakennusten peruskuntoarviotutkimus
2009 - 2010 Korvausilmaventtiilit
2004 - 2011 Kylpyhuonekorjauksia
2009 Lukitusmuutos - sähköinen
Lisätietoja sijainnista
Lisätietoja alueesta
Alueella on hyvä palvelut sekä toimivat julkiset liikenneyhteydet. Kauppakeskus Kolumbus on vain kahden kilometrin päässä. Autolla pääsee helposti kehä I:stä pitkin liikkumaan ja Helsingin keskustaan pääsee metrolla Rastilan asemalta noin 20 minuutissa. Meri-Rastilassa on merelliset ulkoilumahdollisuudet, laajat puistoalueet ja helposti saavutettavat palvelut.
Palvelut lähellä
Alueella lähipalveluja, mm. S-market Meri-Rastila lyhyen kävelymatkan päässä. Lisäksi K-Market Rastila sekä pizzeria ja ravintoloita.
Ulkoilun ystävälle alueella esimerkiksi Haruspuiston koirapuisto, Vuosaaren Urheiluhalli sekä Rastilan uimaranta.
Koulut
Merilahden peruskoulu alle 300 m päässä.
Päiväkodit
Päiväkoti Merirasti n. 200 m.
Päiväkoti Strandboden n. 700 m.
Päiväkoti Rasilta n. 1 km.
Sijainti
Meri-Rastilan tie 5, 00980 Helsinki · Meri-Rastila