Kiinteistönvälityksen suunnannäyttäjä.

Kokonaisvaltainen palvelukonseptimme tuo esille asuntosi parhaat puolet ja tavoittaa potentiaalisimmat ostajat. Alan kehittynein teknologia ja kokemuksen tuoma asiantuntemus auttaa saavuttamaan tavoitteesi.

Kolme syytä valita Rive LKV

Kattavin näkyvyys kodillesi

Varmistamme, että asuntosi erottuu edukseen asuntoportaaleissa sekä tavoittaa enemmän ostajia tarkasti kohdennetun mainonnan avulla.

Alan parhaat asiantuntijat

Rivellä välitysalan asiantuntijoita ovat tukemassa datatiimi, remonttitiimi, sekä markkinointitiimi, jotta olemme aina askeleen edellä.

Kehittynein teknologia

Tarkan hinnoittelun lisäksi teknologia tukee asiantuntijoita työssään, jotta aikaa jää keskittyä olenaiseen eli asiakkaiden asuntounelmiin.

Asiantuntevimmat kiinteistönvälittäjät

Kuten kaikki myyntityö, myös kiinteistönvälitys on asiakaskohtaamisissa onnistumista – eivätkä edes parhaat työkalut yksin riitä parhaan lopputuloksen saavuttamiseen. Siksi olemme etsineet joukkoomme alan parhaimpia osaajia ja tulevaisuuden tähtiä, joille erinomaisten asiakaskokemusten tuottaminen on sydämen asia.

Avaimet kädestä -palvelu

Me hoidamme kaikki myynnin vaiheet puolestasi: myynti-ilmoituksen tekemisen, valokuvauksen, markkinoinnin, asuntonäytöt, tarjousneuvottelut ja lopuksi vielä kauppajärjestelyt. Ensiluokkaisen palvelun lisäksi pidämme huolta, että jokainen välittäjämme tuntee kiinteistölain kiemurat, jotta vältytään ikäviltä yllätyksiltä.

Teknologia mahdollistaa onnistumisesi

Markkinoiden kehittyneimmän teknologian avulla pystymme hinnoittelemaan asuntosi juuri markkinaan sopivaksi. Tarkan hinnoittelun lisäksi teknologia tukee kiinteistönvälittäjiämme heidän päivittäisessä työssään, jotta työaikaa käytetään tärkeämpiin asioihin – eli asiakkaisiin ja asuntounelmien toteuttamiseen.

Kattavin näkyvyys asunnollesi

Sen lisäksi, että ilmoituksesi on näkyvillä asuntoportaaleissa kuten Etuovessa & Oikotiellä, viemme asuntosi potentiaalisten silmäparien nähtäville äärimmäisen tarkasti kohdennetulla mainonnalla. Jokaisen asunnon kohdalla pohdimme kenelle ja mille alueelle asuntoa kannattaa kohdentaa. jotta tavoitamme ostajat juuri siellä, missä he aikaansa viettävät. Tämän lisäksi hyödynnämme kattavaa verkostoa asuntoa etsivistä asiakkaistamme.

Kaupat jopa muutamassa päivässä

Yhdellä tarjouspyynnöllä saat tarjouksen kiinteistönvälittäjältämme, että dataan pohjautuvan ostotarjouksen asunnostasi. Molempien vaihtoehtojen kohdalla me hoidamme kaikki järjestelyt puolestasi. Mikäli tavoitteenasi on nopeimmat mahdolliset kaupat, hyväksyessäsi kauttamme tulleen ostotarjouksen, saat asuntosi myytyä tarvittaessa muutamassa päivässä.

Nosta asuntosi arvoa

Asunnot esitellään aina upeilla kuvilla ja kattavilla tiedoilla, missä korostamme asuntosi parhaita puolia. Näiden tuottamisessa luotamme kokeneisiin ammattilaisiin. Tarvittaessa saat kauttamme myös apua asunnon arvon nostamiseen stailaamalla tai remontoimalla.

Pyydä tarjous

Maksuton · Ei sitoutumista