Kiinteistönvälitys

Juho Luukkanen

Kiinteistönvälittäjä, LKV, LVV · Helsinki, Vantaa, Espoo

LKV-pätevyydellä toimiva Juho on toteuttanut ihmisten asuntounelmia jo vuodesta 2006. Vuosin varrella kerrytetty kokemus ja lukuisissa myyntikoulutuksissa käyminen huokuu Juhon tekemisestä ja hän jos joku tietää mitä erinomaisen asiakaskokemuksen toimittaminen vaatii. Juhon mukaan luottamus syntyy teoista – ja tämä on myös nähtävissä hänen työn laadussaan. Tehdään juurikin se mitä luvataan ja asioista otetaan selvää jo ennen kuin asiakkaat osaavat niistä edes kysyä.

Työhönsä intohimoisesti suhtautuvaa Juhoa kuvailevat adjektiivit tehokas ja aikaansaava – Juho kyllä hoitaa ja tietää, kuvailevat Juhon työkaverit häntä. Siinä missä kokemusta on kertynyt kiinteistönvälityksestä, on luonnollisesti myös eri asuinalueista karttunut tietoa. Espoosta kotoisin olevalle Juholle erityisen lähellä sydäntä ovat Lintuvaaran ja Tapiolan alueet, mutta toisaalta on hän ehtinyt kolumaan koko Pk-seudun läpi – ei ole aluetta, jossa en olisi toiminut, kertoo Juho.

Juholta löytyy myös taustaa jalkapalloerotuomarina toimimisesta. Hän kertoo asunnon myynnin olevan vähän samanlaista – ollaan suurien tunteiden keskiössä. Edelleen jalkapallo kuuluu läheisesti Juhon vapaa-ajan harrasteluun, tämän lisäksi vapaa-aika taittuu lasten ja elokuvien parissa.

Kielitaito: Suomi, Englanti

Maarit, myyjä

Kaikin puolin sujuvaa ja vaivatonta asiointia. Kaikki meni niin kuin pitääkin. Välittäjä piti hyvin ajan tasalla asioista.

5/5

Asunnon myyjä

Juho oli mainio tyyppi ja tosi hyvä välittäjä. Kaikki sujui ja sovitut jutut piti paikkansa.

5/5

Myyty

Nämä kodit ovat juuri löytäneet uudet omistajansa.

Myyty

Kuusamakuja 6

Espoo · Kiltakallio, 02770

125 m² · 5-6h+k+rt+s+2kph...

Myyty

Fredikanterassi 7

Helsinki · Pasila, 00520

67 m² · 3h+kt+s+vh+lasit...

Myyty

Uussillantie 28

Helsinki · Vartiokylä, 00950

74.5 m² · 3h+k+s

Myyty

Varustuksentie 11

Helsinki · Kivikko, 00940

95 m² · 4h+k+s+piha

Myyty

Fredikanterassi 7

Helsinki · Pasila, 00520

92 m² · 4h+kt+s

Myyty

Ristiretkeläistenkatu 22

Helsinki · Viikinmäki, 00710

72 m² · 3h+k+s

Myyty

Huddingenpolku 4

Vantaa · Myyrmäki, 01600

35 m² · 1h+kk

Myyty

Kummelivuorentie 15

Espoo · Saunalahti, 02330

43 m² · 2h+avok+kph+lasi...

Myyty

Puistokaari 21

Helsinki · Lauttasaari, 00200

63 m² · 3h+pk+kh+vh+p

Myyty

Siilitie 6

Helsinki · Herttoniemi, 00800

41 m² · 2H+KK

Myyty

Itäranta 3

Espoo · Tapiola, 02110

74 m² · 3h+k